Kuten jo edella mainittiin vaihdoimme huonetta seuraavana paivana. Paasimme nyt 6 hengen huoneeseen, jossa oli 2 kerrossankya ja yksi parisanky, valtasimme tietysti parisangyn silla olimme ensimmaisia huoneessa. Huoneen hintaan ei kuulu aamupala, mutta sen saa 4€:lla ja se on ihan hotelliaamupala, joten nautiskelimme sen joka aamu :D.Sunnuntaina saa oli aurinkoinen ja helteinen, joten paatimme lahtea kiertamaan kaupunkia. Koska oli sunnuntai mitkaan kaupat eivat olleet auki, mutta vietimme aikaa istuskellessamme terasseilla, auringon paiste oli suorastaan paahtava! Kavimme myos pyorahtamassa Reeberbanilla Irwinin laulun innoittamana. Yrittimme myos etsia Beatles patsasta, mutta sita ei loytynyt. Kun saavuimme takaisin hostellille olimme saaneet kamppiksiksi pojan, joka on Koreasta, mutta opiskelee Skotlannissa ja hanen lisaksi huoneeseen tuli illalla 2 Kanadalaista tyttoa ja yksi bisnesmies :D.
Seuraavana paivana saa oli hiukan pilvinen ja taisi jonkun verran vettakin sataa, joten paatimme lahtea kuluttamaan viimeisetkin rahat shoppailun parissa. Liikkeita olisi ollut vaikka kuinkapaljon ja kaiken lisaksi ne olivat aika halpoja. Paadyimme ensin Newyorker liikkeeseen, jossa sitten kuluikin 2 tuntia vaatteita sovitellessa. Sinne ne loputkin rahat sitten jaivat molemmilla. :D
Saksasta varasimme jo loput matkat Suomeen asti. Oli muuten uskomattoman vaikeaa saada varattua laivamatkaa Tukholmasta Helsinkiin, jonotin puhelimessa vaikka kuinka kauan,etta paasin edes linjoille!! Taman jalkeen virkailija ei ees tiennyt mika on interrail passi, joten han alkoi selvittaa asiaa. Jouduin varamaan meille hytin, vaikka alku suunnitelman mukaan olisimme tulleet kansi paikoilla, mutta nykyaan ei saa matkustaa kansipaikoilla, jos matka kestaa yon yli. Onneksi matka oli kuitenkin kohtuu hintainen! Nyt sitten jannitamme, etta ehdimmeko torstaina laivaan, silla juna on Tukholmassa klo 15.39 ja laiva lahtee klo 17.00. Satamassa pitaisi virkailijan mukaan olla jo tuntia aikasemmin, silla meilla on erikoisliput, joten lahtoselvityksessa saattaa kestaa... Nyt vaan sitten peukut pystyyn, etta olemme Suomessa perjantai aamuna :D
Tiistaina lahdimme kohti Køpenhanminaa. Matka oli aika janna, silla kesken matkan meille ilmoitettiin jotain tanskaksi, mutta emme ymmartaneet etta mita. Hetken paasta juna pysahtyi asemalle ja pian juna lahti normaalisti liikkeelle, mutta se ajoikin sisatiloihin, lauttaan! Sitten seurasi kuulutus, etta kaikkien on poisuttava junasta valittomasti lautalle, tama oli siis englanniksi, joten myos mekin ymmarsimme sen :D. Meilla oli siis edessa puolen tunnin lauttamatka, jonka jalkeen palasimme junaan ja se jatkoi normaalisti eteenpain. Istuskelimme junassa matkan aikana ja yhtakkia joku mies kysyi, etta onko ylapuolella olevat rinkat meidan. Han ilmeisesti naki rinkoissa olevat suomenliput silla han kysyi myos, etta olemmeko suomesta. Vastasimme tietenkin, etta kylla. Taman jalkeen alkoi tivaus, etta mista olemme tulossa. Vastasimme, etta Hmburgista. No taman jalkeen mies kysyi, etta missas olimme ennen sita olleet, sanoimme, etta Den Haagissa. Taman jalkeen mies naytti poliisi virkamerkkinsa ja kysyi, etta onko meilla HUUMEITA! Vastasimme hymahdellen ,etta ei ole. Oli aika koominen tilanne kun poliisi kiersi ympari junaa ja kyseli matkustajilta onko heilla laukussa huumeita, mutta eivat tarkastaneet kuitenkaan yksiakaan laukkuja. :)
Kun saavuimme Køpikseen kavelimme asemalta noin 2 km matkan meidan hostellille, joka on sleep in green. Nimensa mukaisesti hostellin toiminta perustuu ekologisuuteen. Nukumme isossa huoneessa, jossa on 32 sankya, mutta sangyt on erotettu sermein. Alussa porraskaytavassa vastassa olivat graffitit, jotka saivat meidat hiukan varautuneiksi, minne oikein olimme tulossa. Mutta nyt yhden yon viettaneena paikka on ihan mukava. Kun olimme majoittautuneet lahdimme etsimaan kauppaa ja ruokapaikkaa. Ruoka on taalla aika kallista, silla maksoimme vedesta, kurkusta, leivasta, tuorejustosta, mehusta ja suolapahkinoista melkein 20€. Tarkoituksenamme on kayda viela tutustumassa Køpenhaminan nahtavyyksin, kutten pieneen merenneitoon :) ja huomenna taas nousta junaan, mutta talla kertaa ulkomailla viiimeista kertaa :D.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
maanantai 7. kesäkuuta 2010
7.6.2010 Den Haag ja Hamburger
Saavuimme Den Haagin eli Hagueen tai suomeksi ihan Haagin Holland Spoorin asemalle puoli kahdeksan maissa illalla ja ystävämme Sara oli meitä vastassa. Sara oli tehnyt ison työn ja oli ettinyt ja soitellut meille hostellia. Yhden sängyn hinta oli 34€ ja mielestämme se oli melko paljon ja päätimmekin käydä kysäsemässä ohi mennen hotelli huoneen hintaa. Saimme hotelli huoneen yhteensä 60€ eli halvemmalla kuin hostellin. Meidän budjetin mukaan huone oli melko kallis, mutta oli se hienokin ja hyvästä pitää aina maksaa :) Kun majoituimme huoneeseen, lähdimme kohti Indonesialaista ravintolaa, josta Sara oli varannut meille ja hänen kavereilleen pöydän. Tilasimme pöydän täyteen ruokaa ja söimme ne, ai että oli hyvää - Parasta ruokaa mitä on syöty reissumme aikana.
Seuraava päivä vietettiin sitten Haagin hiekkarannoilla, jotka olivat todella mahtavat. Lisää mahtavuutta rannalla oloon toi Royal Beach Concert, jossa oli esiintymässä mm. Bon Jovi ja makoillessamme rannalla kuuntelimme samalla live Bon Jovia. Taas kerran sattui uskomatton tuuri matkan aikana. Kokonaisuutena Haagin pysähdys oli eritäin mukava ja tykättiin kaupungista kovasti. Olisimme mielellämme viettäneet kaupungissa useemmankin yön, mutta matkan oli jatkuttava.
Mietimme seuraavaa kaupunkia pitkään ja vaihtoehtoina oli mm. Amsterdam, Dortmund, Bremen ja Hamburg. Valitsimme jälkimmäisen, koska löysimme äärimmäisen halvan hostelin sieltä. 10€/yö, tosin siellä ei ollut netin mukaan vapaita paikkoja meidän ensimmäiseksi yöksi. Päätimme kuitenkin lähteä kysymään mahdollisia peruutuspaikkoja. Matka Hampuriin taittui kahdella vaihdolla, toinen vaihto Utrecthtissa ja toinen Duisburgissa. Ensimmäiseen vaihtoon meillä oli aikaa 13minuuttia. Tiesimme kuitenkin että juna lähtee raiteelta 4 ja menimmekin sinne, mutta sielläpä ei odottanutkaan meidän juna ja kiire tuli. Aika kului loppuun ja toivomme ehtimisesttä hiipui, kunnes näimme laiturin 4b ja siellä luki, että juna on myöhässä. Joten ehdimme hieman tuurilla :) Toisessa vaihdossa tuli myös kiire, koska haimme hieman purtavaa loppumatkalle. Viimeisessä junassa ei ollut montaakaan ihmistä kyydissä ja saimme matkustaa viiden hengen kopissa kaksistaan. Oli erittäin rentouttavaa, kun ei ollut hirveätä hälyä ympärillä.
Päästyämme Hampurin asemalle, oli vastassamme kymmenkunta luotiliivein pukeutunutta poliisia, emme tiedä mitä täällä oli tapahtunut, mutta hieman pelottava tunne tuli. Lähdimme navigaattorin johdolla kulkemaan kohti hostellia ja saimme tuurilla sängyt yöksi 8 hengen huoneesta. Seuraavana aamuna meidän tulee kuitenkin vaihtaa huone varaamamme 6 hengen huoneeseen. 8 Hengen huoneessa oli mennessämme aikamoiset bileet kun 5 poikaa etelä-saksasta oli tulleet hieman juhlimaan. Toisaalta oli hyvä että he olivat koko yön poissa ja saimme nukkua :)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
06.06.2010 Pariisi
Matkamme Pariisiin alkoi siis yöjunalla. Olimme ostaneet liput junaan jo Valenciasta, jotta saisimme varmasti paikat. Odotimme innolla, että pääsisimme nukkumaan junan peteihin. Kuinkas kävikään virkailija oli ilmeiseti myynytkin meille istumapaikat, eikä sänkyjä. Päätimme kuitenkin kysyä konduktööriltä, josko junassa olisi vielä vapaita petejä. Kondyktööri ilmoitti, että vapaata olisi ja kysyimme hintaa. Hinta oli 35€!! Emmekä olisi saaneet mitään hyvitystä jo ostamistamme lipuista, päätimme jättää siis paikat otammatta ja tyytyä istumapaikkoihin. Yö meni penkillä pyöriessä, mutta kyllä se uni aina välillä tuli :).
Pariisiin saavuttiin Lyonin asemalle ja olo oli yllättävän pirteä. Lähdimme aluksi etsimään aamupala paikkaa ja löysimme sellaisen asemalta. Tämän jälkeen lähdettiin etsimään hostellia tai hotellia. Lähdimme kävelemään keskustaan päin ja menimme kysymään ensimmäisestä hotellista hintaa. Hinta oli noin 20 € joten päätimme ottaa sen, sillä meistä se oli halpa. Veimme tavarat huoneeseen ja lähdimme takaisin juna-asemalle ostamaan lippuja seuraavalle päivälle. Päätimme myö, että lähdemme käymään Disneylandissa, vaikka se olikin aika kallista. Ostimme asemalta metroliput Disneylandiin. Saimme myös normaali hintaisista puistolipuista alennusta, pääsimme lasten hinnalla sisään :).
Puisto oli aivan mahtava ja sääkin suosi meitä! Puiston kiertämiseen meni melkeinpä koko päivä. Puistossa oli paljon erilaisia laitteita, kävimme kolmessa vuoristoradassa, jotka olivat aivan huippuja suomen ratoihin verrattuna! Puistossa oli järjestetty myös hieno paraati jossa hahmot tanssivat :). Emme edes ehtineet käydä syömässä puistossa, joten kävimme syömäyssä, kun lähdimme puistosta. Illalla päätimme vielä lähteä käymään Eiffeltornilla. Torni oli aivan täynnä turisteja, emme ehtineet käymään ihan huipulla, sillä se oli suljettu. Onneksi päästiin käymään 2 tasanteella. Maisemat olivat huikeat. Pääsimme myös eifeltorniin halvemmalla hinnalla ;). Ostimme juurelta olevilta myyjiltä torneja, joita tuli loppujen lopuksi vähän liikaa, romua on siis kassi kaupanlla! :D
Seuraavana aamuna lähdimme jalat kipeinä tallustamaan kohti juna-asemaa jonne veimme tavarat säilytykseen. Lähdimme kiertelemään vielä muutamia kohteita. Ensimmäinen niistä oli Notredamen katetrali, joka oli todella mahtava. Otimme paljon kuvia! Sinne oli vapaa pääsy. Tämän jälkeen lähdimme Louvreen katsastamaan Mona Lisan. Lovreen pääsimme ilmaiseksi, sillä olemma alle 25 vuotiaita Eu:n kansalaisia. Ja tulihan se Mona Lisa nähtyä, emme kuitenkaan ehtineet juurikaan kiertää muualla Louvressa, sillä aika loppui ja meidän oli kiiruhdattava juna-asemalla ja junaan kohti Alankomaita, Haagia. Jouduimme juoksemaan aika moisen matkan ,ettemme olisi myöhästyneet junasta ja ilma oli todella helteinen. Onneksi ehdimme junaan :)
Lisää kuulumisia taas ensi kerralla... nyt matka on todella kääntynyt pohjoiseen! :)

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
2.6.2010 San Sebastian
Matka San Sebastianiin alkoi melko kiireisissa merkeissa kun Linda "Chak Norris" hauiksillaan laittoi ensiksi Villen salekaihtimen mutkalle ja sen jalkeen vuodesohvan solmuun. Korjaustoimenpiteet kestivat sen verran kauan, etta kiirus tuli ja hommat jaivat jopa hieman kesken, sori Ville! Ehdittiin kuitenkin junaan, mutta ennen sita onnistuin tiputtamaan Villen juhlista jaaneen tayden likoori pullon asemanlattialle, jonka takia saimme "hiukan" vihaisia katseita. Valitettavasti emme ehtineet jaada niita kuitenkaan seurailemaan sen kauempaa...
Madridissa meilla oli edessa junan vaihto ja aikaa oli vaihtaa tunnin verran, mutta kuinkas siina kavikaan, viivyimme syomassa niin kauan, etta meidan junalippuja ei ehitty ees kunnolla tarkastaa vaan paastivat kiireella lahes suoraa porttien lapi :D Selvisimme kuitenkin junaan..
Matka San Sebastianiin kesti periaatteessa koko paivan. Lahdimme Villen luota Valenciasta n.10.30 ja perilla San Sebastianissa olimme n. 21.30. Juna matkat taittuivat kuitenkin yllattavankin hyvin. Perille tullessa oli jo pimeeta ja oli jopa jollain tavalla pelottavaa tulla uuteen kaupunkiin, jossa tuoksahti taas muukin kuin Wunderbaumi. Loysimme varaamamme hostellin helposti ja ulkopuolella hostellin pitaja oli jo odottelemassakin meita, erittain mukava vastaanotto. Hostelli oli hiljainen ja meidan lisaksi siella oli vain kaksi australialaista poikaa. Myohemmin tutustuttuamme he olivat erittain mukavia ja olivat kiertamassa Eurooppaa 6 viikon ajan.
Majoituttuamme lahdimme kiertelemaan ympari kaupunkia ja kavimme jatskilla rankan matkustuspaivan kunniaksi, makissa! Hyvaahan se oli, aijjai. Kaupunki on niin pieni, etta se tuli kierrettya oikeastaan kokonaan noin tunnissa. Aamulla silmat avattuamme, lahdimme metsastamaan aamupalaa. Loysimme torinlaidasta eraan kahvilan ja myyja suositteli jotain leipaa, joka osottautui noin 5cm siivuksi paahtoleipaa, mutta kyllahan sekin maistui :D ..ja kahvi oli erityisen hyvaa. Aamupalan syotyamme lahdimme tutustumaan kaupungin keskella olevaan vuoreen, jonka paalla oli linna, jonka huipulta kohosi suojeluspatsas, joka nakyi joka puolelle kaupunkia. Matka vuorelle kesti ehka noin tunnin verran, mutta oli ehdottomasti kannattava rehkiminen, oli nimittain mahtavat nakymat. Alas vuorelta tulimme toiselta puolelta kuin menimme ja eksyimme Aquariumin eteen ja paatimme menna katsomaan sisaanpaasyhintoja. Normaalihinta 12€ ja opiskelijoilta 8€, paatin kysya etta paaseeko suomalaisella opiskelijakortilla (..Lindan kortti oli hostellilla).. Naista hieman hymyilytti ja sanoi "Terve" :D Han oli ollut miehensa tyomatkalla Suomessa joskus ja paasti meidat opiskelijahinnalla sisaan. Aquarium oli vahan kuin Helsingin SeaLife, mutta paljon isompi ja haitkin olivat ainakin 2metria pidempia :D
Pelastyimme oikeen kunnolla kun sellainen ui suoraan meita kohti, Lindakin hyppasi minun selantaakse piiloon :D Aquarium oli kylla hieno paikka.
Tana aamuna oli Checkout hostellista ja jouduimme lahtea sielta rinkkoinemme kanssa pihalle. Junamme lahtee kuitenkin kohti Pariisia vasta klo. 20.10. Menimme hakemaan aamupala patongit talla kertaa toisestapaikasta ja ostimme myos isot suklaa pullat, ai etta oli hyvaa, takeaway kahvit haimme kuitenkin eilisesta kahvilasta, silla ne olivat hyvat. Romujen ja ruokien kanssa leiriydyimme puistonpenkille syomaan.
Aamupalan jalkeen lahdimme viemaan tavaroita asemalla sailoon, mutta kuinka kavikaan, ei siella ollut mitaan paikkaa niille. Nain ollen joudumme kantaa niita mukanamme. Lahdimme tallustelemaan kohti rantaa, jossa oli surffareita, mutta jouduimme hiukan pettymaan heihin, silla ei surffaus tapahtunut, eika nayttanyt silta kuin elokuvissa :P
Kohta puolin lahdemme kavasemaan syomassa ja sitten kohti junaasemaa ja Pariisia. Junan tulisi olla Pariisissa klo 07.10, jonka jalkeen tavoitteenamme on loytaa halpa hostelli tai hotelli, kun emme netista sellaista oikeen loytaneet. Suunnitelmissamme on menna huomenna Disneylandiin ja ylihuomenna tutkia Pariisin muut nahtavyydet, mutta suunnitelmat riippuvat lahinna siita loydammeko yopaikkaa vai emme :) Saa nahda kuinka meitin kay!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010
30.05.2010 Valencia
Junamatka Valenciaan meni hyvin. Lähdimme hyvillä mielin Barcelonasta, sillä aamulla sää oli pilvinen ja sateisen näköinen, mutta kuitenkin lämmin. Lähdimme ajoissa hostellilta kohti asemaa, jottemme vaan missaisi junaa. Onneksi olimme ajoissa, sillä Barcelonassa oli todella tiukat turvatarkastukset ennen junalaiturille pääsyä. Laukut läpivalaistiin ja liput tarkastettiin 3 kertaan! Melkein kun lentokentällä! :D
Saavuimme 4 tunnin matkan jälkeen helteiseen Valenciaan, ilmasto Valenciassa on paljon kuivempaa kuin Barcelonassa. Menimme heti varaamaan lippuja sunnuntaille San Sebastianiin, mutta varaaminen ei ollutkaan niin helppoa, sillä kaikki junat olivat täynnä. Syyksi paljastui se, että kouluissa luennot olivat juuri loppuneet, joten nuoret matkustavat luultavasti omille kotikunnilleen tai lomailemaan. Saimme kuitenkin varattua maanantaille liput. Matkamme San Sebatianiin kestää noin 10 tuntia johon sisältyy tunnin vaihto Madridissa, joten istumme koko maanantain junassa :). Asemalla ystävämme Ville oli meitä vastassa, hän oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät. Villen opastuksella kiersimme hiukan Valencian keskustassa ja menimme sen jälkeen metrolla Villen luokse.
Lauantaina oli tiedossa Villen syntymäpäivä juhlat, jonne oli kutsutta kaiken maailaisia. Hiukan jännitti kuinka sitä pärjätään englannilla koko illan. Ennen juhlien alkua ehdimme käymään rannalla ja keskustassa kiertelemässä hiukan lisää. Valenciassa rannalla hiekka oli paljon sirompaa ja pehmeämpää kuin Barcelonassa ja ranta oli vielä suurempi :). Keskustassa sekoilimme hiukan metrojen kanssa, sillä metroja lähti kahdesta eri kerroksesta, mutta onneksi pääsimme lopulta perille oikeaan osotteeseen. Juhlien oli tarkoitus alkaa aluksi klo 19, mutta espanjalaiset aloittavat juhlat paljon myöhempään kuin suomalaiset, joten juhlien ajankohtaa siirrettiin klo 21. Ensimmäiset vieraat saapuivta 21.30, muut valuivat tasaiseen tahtiin illan aikana, kuitenkin niin, että viimeiset saapuivat klo 01.00. Vieraita oli mm. Puolasta, Tsekistä, Espanjasta, Italiasta, Kolumbiasta ja Suomesta. Illan aikana saimme useaan otteeseen selitellä keitä olemme ja miten matkamme on sujunut. Englannin käyttö sujui jo melkoisen mutkattomasti, mutta osa vieraista ei puhunut juurikaan engalntia vaan espanjaa, joka tuotti meille hiukan vaikeuksia välillä. Pääsimme myös illan aikana useaan otteeseen harjoittelemaan poskipusujen jaloa taitoa!! :D Kyllä aluksi oli hiukan tottumista, kun ihan vieraat ihmiset suukottelevat poskille ja tervehtivät! Illan aikana vieraille tarjoiltiin Sangriaa ja suklaa täytekakkua. Baariin ihmiset alkoivat tehdä lähtöä klo 3.00, joka täällä on ihan tavallista. Loppujen lopuksi kävi niin ,että me olimme ainoat ketkä lähtivät jatkamaan baariin, kun muut lähtivät nukkumaan :). Meidät saatettiin hienoon ulkoilma baariin, joka sijaitsi teknologia puistossa. Paikka oli hieno ja melkoisen iso. Yllätykseksemme Jarkko näki tutun hahmon tanssilattialla, siellä oli hänen inttikaveri Suomesta. Oli siinä ihmettelemistä miten sitä törmää maailmalla tuttuihin :D. Ilta meni tanssien ja jutellen. Aloimme 6 aikaan katsella kuinka aurinko alkoi nousta ja puoli 7 aikaa teimme lähtöä majapaikkaamme. Baarista kesti noin 20 minuuttia kävellä sinne. Nukkumassa olimme noin 8 aikaan :). On suomalaisella hiukan totuttelemista tähän espanjalaiseen juhlakulttuuriin!
Tänään kiertelimme keskustaa ja kävimme syömässä kebapia sekä kahvilla. Valenciassa sunnuntai on pyhäpäivä, joten suurin osa paikoista oli kiinni. Löysimme kuitenkin muutaman vaateliikkeen, josta teimme lisää löytöjä, vaikka rinkat onkin jo melkein ääriämyöten täynnä. Huomenna lähdemme sitten jatkamaan taas matkaa... :)

torstai 27. toukokuuta 2010
27.5.2010 Huomenna nokkakohti Valenciaa
Taas on muutamaan paivaan sattunu kaikenlaista, hyvaa ja pahaa. Ranskalaiset huonetoverimme lahtivat tupankansavun tayttamasta huoneesta muutama paiva sitten ja toivoimme myos Italialaisten lahtevan, mutta eivat he lahteneet vaikka pakkailivatkin laukkuja jo aamutuimaan. Toivoimme kuitenkin mukavempi huonetovereita Ranskalaisien tilalle. Kyseinen paiva meni kuitenkin normaaliin tapaan rannalla ja ilta kaupungilla, illan hamartyessa kavimme seuraamassa Euroviisuja reppumatkailijoiden baarissa sataman tuntumassa. Baarissa oli hyva tunnelma ja ihmisia oli useesta eri maasta, baarin henkilokunta myos maalasi kannatusmaiden lippuja poskiin. Harmi vain kun Suomi ei paassyt jatkoon, ei kylla kappalekkaan ollut kovin kummoinen. Moldova oli meidan mielesta huikea.
Kunnes saavuimme hostellille haistelimme jo rappukaytavassa muun kuin tupakan savun. Hetken ihmeteltyamme ja huoneeseemme mentaessa huomasimme, etta Italialaisista toinen tuprutteli MEIDAN huoneeessa ja meidat huomatessaan kysyi vain " NO PROBLEMO " ja vaikka yritimme sanoa etta on ongelma 10 eri kielella mukaan lukien elekieli, han ei ymmartanyt. Kaikesta huolimatta Ranskalaisten tilalle oli tullut uusia huonetovereita Australiasta, tytto ja poika. Oli erittain mukava jutella heidan kanssaan Englantia ja varsinkin ku he puhuvat sita aidinkielenaan ja muutenkin he ovat erittain mukavia ihmisia :) Eli jotain hyvaakin tilanteesta sai irti.
Aamun tullessa Italialaiskaksikko poistui paikalta, huah vihdoinkin. Ja taas aloimme jannittamaan uusia huonetovereita, mutta hyvalla mielella, silla pahempia kuin kyseiset Italialaiset ei voi olla :) Taas meni paiva rannalla ja ilta kaupungilla nahtavyyksiin tutustuessa. Saimme huonetovereiksemme kaksi tyttoa Tanskasta, heita emme kuitenkaan kovin paljoa nahneet silla he tulivat myohaan baarista ja lahtivat heti aamutuimaan kiireella pois, mutta olivat muutaman sanan vaihdon perusteella ihan mukavia eivatka sytyttaneet huoneen valoja paalle tullessaan yolla kuten Italialaiset tekivat.
Tamakin paiva meni rannalla, jonka jalkeen tulimme hieman pakkaamaan tavaroita ja ompelimme Suomenliput rinkkoihin, jotta meita ei enaa luultais ruotsalaisiksi. Kohta lahemme syomaan ja viettamaan hieman viimeista iltaa Barcelonassa. Huomenna kuitenkin suhteellisen aikainen heratys, silla juna Valenciaan lahtee klo:12.00 ja huoneen luovutus on klo:10.00 ja kun Australialaispariskunta lahtee samoin aikoihin lentokentalle, niin hassakka aamutulossa.
Huomenna on kuitenkin erittain mukava jo hieman vaihtaa maisemaa, mutta on tehnyt erittain hyvaa paasta nyt hieman lepaamaan viikon matkailun jalkeen. Barcelona on erittain hieno kaupunki ja taalla on paljon nahtavaa, mutta on tama nayttanyt viikossa myos rumatkin puolensa, silla mm. olemme kiinnittaneet parin viimepaivan aikana huomiota lukuisiin itsensa paljastajiin :D Eraskin vanhempi henkilo oli ottanu "alushousutatuoinnin", jotta hanen alastomuutta ei huomattaisi, vai miten sen nyt on?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)